Olen äärettömän väsynyt, joulun alla olen saanut pahtaa töitä aika paljon. Varsinkin, kun ei vasta valmistuneena oikein osannut varautua siihen että tekee 7 päivää putkeen töitä, yksi vapaa ja taas jatkuu. Ja että viikkotunti määrä on enemmän kuin 50 tuntia. Tuntuu ettei jää aikaa mihinkään muuhun kuin työntekoon, toisaalta tammikuussa voi taas seurata työttömyys, joten pakko on nyt ahertaa, kun töitä on. Eikä sillä, pidän työpaikastani. Mutta kun henkinen jaksaminen on heikoilla jäillä, pelkää että kohta humpsahtaa tipahtaa sinne henkisen pahan olon avantoon kunnolla, kun tekee vaikka ei oikeasti jaksaisikaan niin paljon.
Mielialani on ihan yhtä vuoristorataa, välillä on päiviä, jolloin ollaan kirkkaasti siellä ylhäällä ja sitten tullaan alas ja lujaa. Nämä aallot kestävät joko päiviä tai tunteja, jopa vain minuutteja. Tiedän että minun kanssani ei ole aina helppo elää, kun ei ikinä tiedä alanko nauramaan vai itkemään. Ei ihmekkään jos poikaystäväni välillä hermostuu. Pahintahan tässä on se, etten pysty itse vaikuttamaan näihin mielialojen vaihteluihin. Ja jos piilotan ne kurjat olot aina tekohymyn taakse, ne keräytyvät sisääni möykyksi niin kauan kunnes, se möykky räjähtää ja minä lysähdän totaalisesti. Toimintakykyni lakkaa, en nuku öisin ollenkaa, en jaksa tehdä mitään, itken ja makaan sängyssä. Mikään ei kiinnosta, kaikki on minua vastaan. Nyt joku ajattelee, että osa tuosta olosta on itsesääliintää, mutta masennus on sairaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti