Enpä olisi uskonut kirjoittavani julkisesti mitään, mutta niin taidan nyt silti tehdä. Voin hahmottaa profiliaani siten että olen kahdenkympin tietämillä, parisuhteessa elävä nuori nainen. Olen elänyt toistuvan masennuksen kierteessä noin nelisen vuotta ja kokenut itsetunto ongelmia melkein koko elämäni. Olen tällä hetkellä käynyt kouluni ja osa-aikaisessa työssä kaupungissa jossa poikaystäni opiskelee ja vihaan tätä kaupunkia. Työt loppuvat tammikuussa, joka ahdistaa. Joko taas työttömyys kohtaa? :(
Olen pienen elämäni aikana kokenut onnellisen pumpuli lapsuuden, vaikeat teinivuodet (isällä alhkoholiongelma ja vahva hallitsemistarve kaikkea henkisellä väkivallallä, äitini vakava sairaus ja omat masennus aallot), muutin kotoa yläasteen jälkeen. Ammattikoulussa rakastuin varattuun poikaan, joka käytti heikkouttani,rakkauttani ja sinisilmäisyyttäni häpeilemättä hyväkseen. 17 vuotiaana minut yritettiin raiskata, jonka jälkeen sairastuin vakavaan masennukseen. Kahlasin pohjalla alkoholin, viiltelyn ja itseni satutamisen voimin, kunnes joku yritti aina nostaa minua ylös mudasta (enimmäkseen siskoni).
Ihastuin miehiin ja aloin käyttää heidän ihastumistaan hyväkseni. Hain vaan jonkinlaista pönkitystä itsetunnolleni. Oma kiinnostukseni lakkasi heihin, mutta riiputin heitä "varalla" perässäni. Piti olla joku jonka kainaloon voisi mennä jos olisin liian yksinäinen. Katkeruus liittyi tähänkin, minua hyväksi käyttäneen pojan takia. En välittänyt miesten tunteista.
Jossain vaiheessa purin masennukseni liikuntaan, joka tarkoitti jokapäiväistä kuntosalilla rehkimistä. Pian siihen sisältyi mielipuolinen terveellisen ruoan syönti, ei mitään herkkuja. Sitten herkkuaallot tulivat ja poistin ne oksentamalla. Sen jälkeen aloinkin lihomaan, kun tajusin mitä olin tekemässä.
Nyt olen 67kg ja vähän alle 170cm, kymmenen kiloa lihavampi kuin aikaisemmin. Se ei todellakaan hivele itsetuntoa, syön lohdukkeeksi ja palkinnoksia herkkuja. Olen jumissa.
Tässä nopea tiivistys, paljon sanomatta jäi, mutta ne tulee seuraavissa pohdinnoissani varmaankin esille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti